Sporttitetissä Seiskoilla
2.10.2019 15:39 Uutiset / Pääsivusto

C-joukkueen Outi Lukkari on Seiskojen ensimmäinen sporttitettiläinen.

Olen Outi Lukkari, olen 15-vuotias, käyn peruskoulun yhdeksättä luokkaa ja olen tet-harjoittelussa Nurmijärvi Seven Ringettesillä. Tet-viikolla ohjelmaan on kuulunut suunnittelutyötä, juniorijoukkueiden jäillä apuvalmennusta, kuvien ottamista, perehtymistä yhdistystoimintaan ja seuran ja sporttitetin somen päivittämistä. Osana tet-jaksoa aloitetaan Ykkösketjun tämän kauden toiminta, jossa olen mukana. Ykkösketju on seuransisäinen nuorten ryhmä, jonka kautta saadaan nuorten ääni seuran toimintaan.

Kun koulussa kerrottiin tet-harjoittelun lähestyvän, aloin miettimään minne voisin hakea tettiin. Mietin mikä yritys tai yhteisö olisi lähellä minua ja arkeani. Päädyin laittamaan säköpostiviestillä Seiskoille olisiko mahdollista päästä tettiin ja näin sain itselleni tettipaikan. Harjoittelu on mielestäni ollut erilainen, koska minulla on ollut mahdollisuus vaikuttaa mitä teen tetin aikana. On ollut kiva kuulla enemmän seuran toiminnasta.

Ringetteä olen harrastanut noin 10 vuotta, joista kaikki olen pelannut Nurmijärven Seven Ringettesissä. Aloitin ringeten noin 5-vuotiaana seuran ringettekoulussa isosiskoni innoittamana. Ringettekoulusta jatkoin joukkueeseen. Tällä hetkellä pelaan seiskojen C-joukkueessa ja pelipaikkani on hyökkääjä. Ringetessä pidän nopeatempoisuudesta, monipuolisuudesta ja joukkuepelaamisesta.

Tulevaisuudessa ringetessä haluaisin päästä pelaamaan B-sarjaa ja sitten naisten SM- tai ykkössarjaa. Tavoitteenani on myös päästä osaksi maajoukkuerinkiä maajoukkueleirien kautta. Tämän kauden tavoitteenani on kehittyä tasaisesti ja pelata ehjä kausi.


   
Lisää uutisia
Nurmijärvi Seven Ringettes ry
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Kategoriat