Mediavastaavan kynästä. Herätys!
9.1.2020 13:07 Uutiset / Edustusjoukkue

HERÄTYS!

Aloitetaan vuosi vauhdilla.

Tosin osin omaa syytä, että lupauksen pitämiselle tulee kiire, mutta yritetään nyt ainakin. :) B-nuoret sai luvan aloittaa loppuviikon urakoinnin. Perjantaina D-junnut kotihallissa, lauantaina taas F-junnuja Leppävaarassa, ja viikko päättyy sunnuntain ykkössarjan peliin kotihallissa.


B-junnuilla saattaa jo jalka painaa, kun pelaavat vielä naisten ykköstäkin Kaikesta huolimatta hymy ei hyydy. Tiedä sitten mitä se vaatisi?

Nyt ollaan näiden kuvaamisten suhteen edetty jonkinlaiseen staattiseen tilaan. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei näiden osalta ole hetkeen ollut, ja näin se yleensä menee Nyt olisi aika uusiutua, ja kun joukkueen edustuksen bts-ryhmäkin on hiljaisessa tilassa olisi syytä herätä.

Tämä sama koskee myös nettisivuja noin yleensä. Materiaalia tulee joskus ja jouluna, mikä ei ole sitä parasta mainosta seuralle, eikä yksittäisille joukkueille Toki on miljoona ja yksi muutakin tehtävää, ja ehkä tässä vaiheessa jonkinlainen taisteluväsymyskin painaa päälle.


Nyt olisi aika aktivoitua, ja heitän ilmoille kaikille ajatuksen.

Mikäli halukkaita on, pidän infon, koulutuksen, tai millä nimellä sitä sitten haluaakin kutsua.Miten/mitä materiaalia saan helposti nettisivuille? Minkälaisia kuvia nettisivuille voisi/pitäisi laittaa? Miten otan kuvia, kun mulla on vain tuo älypuhelin? Loput kysymykset voitte keksiä itse. Kysykää mitä haluatte, niin vastaan mitä haluan Tämä siksi, että tapoja on yhtä monta kuin tekijääkin.

Nyt sormet näppikselle ja kirjoittamaan ideoita ja kertomaan halukkuutta infoon/koulutukseen osallistumiseen. En ole ajatustenlukija, joten kertokaa mitä haluatte, niin katsotaan yhdessä miten asiaan saadaan muutos. JOS se vaatii sen, että koulutan/kerron vaikka yhdelle kerrallaan, niin sitten tehdään niin. Ihan miten teille sopii. Ja tämä koskee ihan kaikkia, pelaajia/taustoja jne.


rainerlonnback@hotmail.com on osoite, minne saa pistää viestiä.

Toimikaa!!




   
Lisää uutisia
Ringettekoulu
«  Helmikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
242526272829
 
Kategoriat